Tämä on evoluutiotarina. Tuntuu, että tavaran haaliminen ja kasaaminen itselle tai toisille aiheuttaa jatkuvasti enenevässä määrin sisäistä soimaamista. Tuntuu, etteivät mitkään perustelut edes helpota sitä. Ja voitte vain kuvitella kuinka suuri sisäisen ristiriidan paikka se on ihmiselle, joka lukee yhdeksi maailman parhaista asioista lahjojen antamisen, tärkeiden ihmisten muistamisen.
On tässä harjoitettu luovaa ongelmanratkaisua kerran, jos toisenkin. [...]
Lue koko merkintä »
Kategoria Katsomossa/In the Audience. Kirjoitettu 25. Jan, 2009 @ 14:33
Normaalisti neuloja neuloo televisiota katsellessaan. Tällä viikolla on kuitenkin ollut toisin. Helsingissä luisteltiin taitoluistelun euroopanmestaruuksista. Alkuviikosta, parien ja miesten luistellessa neulominen vielä onnistui, mutta naisten liukuessa jäälle neule jäi käsistä. Television ääressä neuloja pyyhki kyyneleitään, kun hänen urheilusankarinsa Susanna Pöykiö luisteli upean ohjelman. Neljä vuotta sitten kovin sairaana ollut neuloja sai aivan muuta ajateltavaa ja [...]
Lue koko merkintä »
Sunnuntai-iltana, liian myöhään soi puhelin. Näytössä palaa valo, mutta ei mitään tunnistetietoja. Tunnen itse hölmöksi vastatessani puhelimeen, jonka epäilen vain seonneen lopullisesti. Kuulen tutun äänen ja hämmenystä aiheuttaneet palaset asettuvat paikoilleen. Isä on päässyt paratiisiinsa. Vain kuuden kilon reppu, kuusi viikkoa aikaa ja päämääränä kadonnut horisontti. Isän äänenpainoista voi kuulla Karibianmeren väsymättömien maininkien huokauset sekä [...]
Lue koko merkintä »
Kategoria Mietteitä/Wondering, Neulottua/Knitted, Ompelu/Sewing. Kirjoitettu 10. Jan, 2009 @ 21:21
Tarvitsee paljon harjoitusta. Se olisi arvosana, jonka tämä neuloja antaisi itselleen ompelijana. Neulojana taidot ovat karttuneet nopeasti laskettuna lähes 130 neuleen myötä. Ja neuloinhan minä ennen näitä aktiivisia neulevuosi jotakin harvakseltaan. Lisäksi yritykseksi jääneitä tekeleitäkin olisi kertynyt aikalailla, ellei suivaantunut neuloja olisi purkanut niitä saman tien ja työntänyt keriksi palanneita varastojen perälle rauhoittumaan.
Tämä nauttii ehkä [...]
Lue koko merkintä »